Päätimmepä ystävättären kanssa piipahtaa Tallinnassa, kun siihen oli aikaa ja mahdollisuus. Laiva lähti 10.30 ja takaisin Helsingissä olimme 19.30. Tallinnaan saavuttuamme suunnistimme heti pääkohteeseen eli Karnaluksiin jonne pääsee helposti ja nopeasti ratikoilla 2 tai 4.  Etukäteen olin jo miettinyt valmiiksi, mitä sieltä tällä kertaa hankkisin eli konekirjontalankoja ja ympyräleikkurin. Lisäksi tuli toki tehtyä muitakin pikku hankintoja, joten tällainen saaliini oli loppujen lopuksi.

1270624472_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Koko satsin arvo oli 52 EUR, joten vaikka mukaan laskee laivamatkat edestakaisin = 19 EUR, niin silti  ostokset olivat mielestäni todella edullisia. Esim. vihreissä rullissa on konekirjontalankaa, pienemmissä 200 m ja isommissa 600 m. Pystyssä olevat intialaisissa lankarullissa on lankaa 500 m, samoin metallilankarullissa, paitsi hopeanvärisessä 150 m, se ei olekaan konekirjontaan tarkoitettua. (Aion kuitenkin kokeilla sitä alalankana.)

Kirjanmerkit olivat heräteostos, ne on helppo kuljettaa matkalla mukana siltä varalta, että kädet käyvät levottomiksi. Perhosetkaan eivät olleet suunnitelmissa, mutta suunnitelma syntyi paikan päällä, paljastan sen myöhemmin. Ompelukoneen neuloja tarvitaan aina, ja jos kerran halvalla saa...

Vanhaan kaupunkiinkin ehdimme hyvin, sieltä mukaan tarttui vielä kaksi metriä valkoista pellavakangasta ja paikallisen tilkkutaiteilija Marja Matiisenin mielenkiintoinen kirja. Kankaan tarvitsin lisukkeeksi Viipurin ostoksille, kun siellä värien loisteessa unohtui tuollainen perussävy kokonaan matkasta.

1270626314_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Paljon taas ehdittiin vajaassa viidessä tunnissa, jalkoja lepuutettiin ja vatsaa täytettiin paluumatkalla a la carte ravintolassa. Ja illalla uni maittoi onnistuneen matkan päätteeksi. Nauru

*************************************************************

My handy friend and I decided to take a trip to Tallinn since we hade the time and the opportunity. The ship departed at 10.30 am from Helsinki and came back at 7.30 pm, so we had over four hours effective shopping time in Tallinn. Our first and main attraction was Karnaluks for which I had already made a shopping list with machine embroidery threads and a circle cutter. Naturally I also shopped on impulse so finally my shopping cart was filled with all the things in the above picture. But imagine: all that stuff for mere 52 EUR. Even when counting the ship fare of 19 EUR I think I made a good bargain.

The little embroidery packages contain bookmarks: they are easy to take with when traveling if hands become restless they make a good cure.

We still had time to go to the Old Town and some more stuff came along: a book of the local quilt artist Marja Matiisen and two meters of white linen fabric to accompany my last summer's shopping goodies from Vyborg.

We managed a lot during the short stay in Tallinn. Return trip we spent in the a la carte restaurant of the ship resting our feet and nourishing ourselves with delicious food. And in the evening: sweet dreams after a successfull shopping day. Nauru