Joulun alla voi varmistaa pakettien saannin tilaamalla nettikaupasta vaikkapa tilkkutyökirjojaSilmänisku. Asioin ensimmäistä kertaa Jerseyn saarella sijaitsevassa kirjakaupassa nimeltä Play.com, joka on siitä mielenkiintoinen, että kauppa ei veloita toimituskuluja. Vielä mielenkiintoisempaa on, että jokainen kirja toimitetaan omassa paketissaan! Esim. tilaamistani kolmesta kirjasta ensimmäinen meni postiin tilausta seuraavana päivänä, toinen sitä seuraavana, kolmannesta ei ole vielä tullut lähetysvahvistusta. Nuo kaksi ensimmäistä putkahtivat postilaatikkoon yhtä aikaa eilen.

1260994340_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tämän kirjan tilasin kevään kurssia varten, olin jo aiemmin niin päättänyt, mutta siirtänyt tilaamista vähän myöhemmäksi. Viime viikolla menin nettikaupan sivuille oikeastaan Siipan joululahjan vuoksi, mutta sen totesin saavani halvemmalla suomalaisesta nettikaupasta. Kuinkas ollakaan, muistin siinä tämän kirjan, ja päätin, että nyt on aika. Tilasin myös toisen tähän aiheeseen liittyvän kirjan, mutta siitä ei vielä ole kuulunut mitään.

Kolmas kirja on sitten ihan puhdas heräteostos:

1260994561_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jotenkin tämä vain osui tilkkukirjoja hakiessani silmiini, ja tutkittuani kirjoittajan nettisivuja en voinut tätä kertakaikkiaan vastustaa. Nyt se on ollut ruokapöydän kulmalla, ja selaan sitä aina pöydän ääreen istahtaessani - ja kuolaan ja ahmin silmilläni, eikä kumpikaan johdu ruoan sisäisesti nautittavista antimista... Kirjassa olevat applikaatiotyöt ovat aivan uskomattoman ihania! Kannattaa kurkata tämän australialaisen tilkkuilijan Michele Hillin nettisivuille, jolleivät ne ole entuudestaan tutut. William Morris puolestaan on 1800-luvulla elänyt taiteilija, joka suunnitteli mm. tapetteja, mattoja ja lasimaalauksia.

====================================================

To make sure to get some packages to open for Christmas one can always order e.g. quilt books from an Internet store Silmänisku. That's what I did last week, I ordered books from a soter located on the Jersey in UK. The store doesn't charge any shipping costs, and still the prices are reasonable. Even more interesting is the fact that the three books I ordered will each be be arriving separately. One was shipped last Thursday, second one last Friday, and from the third one I'm still waiting for shipping notice.

"Quilted Memories" I ordered because of the quilting lessons I'll be teaching in spring term. The third book to arrive will be of the same subject. And the second book that arrived yesterday at the same time with the first one, I bought it purely on impulse of seeing it. I studied the web pages of the Australian author Michele Hill, and couldn't resist temptation. And the book really is worth it: the patterns in it are just adorable! William Morris is an artist from the 19th century, he designed e.g. tapestry and carpets.